sunnuntai 28. elokuuta 2011

Omenakeikauskakku


Tänään leivoskelin sunnuntaipäivän iloksi omenakeikauskakkua. Näitä keikauskakkuja löytyy blogeista monia, mutta itse en ollut ennen tämmöistä tehnytkään. Ja enhän mie ihan ilman kommelluksia selvinnyt. Käytin reseptiin pakasteomenoita, joita en jaksanut kunnolla sulattaa, ja niinpä irtopohjavuoan ansiosta nestettä sitten valui uuninkin pohjalle. Lisäksi kakku jäi osittain vuokaan kiinni ja niin pois päin, mutta maku oli loistava! :) Alkuperäisen Pirkka-lehden reseptin rosmariinin korvasin vain kanelilla, mutta muutenpa ohje oli sama.

Vuokaan:
50 g voita
1 dl fariinisokeria
noin 600 g hapanta omenaa
½-1 tl kanelia

Taikina:
150 g voita
2 dl sokeria
2 kananmunaa
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria

Lisäksi vaniljakastiketta

Voitele tasapohjaisen kakkuvuoan (halkaisija 24 cm) reunat kevyesti voilla ja levitä loppu reiluksi kerrokseksi pohjalle. Ripottele fariinisokeri ja kuutioidut omenat tasaisesti vuoan pohjalle. Nosta vuoka uuniin, ja laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.


Vaahdota rasva ja sokeri sekä lisää vaahtoon huoneenlämpöiset munat yksitellen. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja vanilliinisokeri keskenään ja lisää jauhoseos taikinaan nopeasti sekoittaen, kunnes taikina on tasaista.

Ota vuoka pois uunista, ripottele kaneli ja levitä taikina tasaiseksi omenoiden päälle. Nosta vuoka takaisin uuniin ja paista alimmalla tasolla noin 45 minuuttia (kokeile kypsyyttä tikulla). Anna kakun jäähtyä hetki, jonka jälkeen kumoa se lautaselle. Tarjoa esimerkiksi vaniljakastikkeen kanssa.

tiistai 16. elokuuta 2011

Särää Lemillä

Isäni 60-vuotispäivien kunniaksi perheemme kävi syömässä Lemin Säräpirtti Kippurasarvessa, joka on Suomen ainoa yhteen ruokalajiin erikoistunut ravintola. Tämän ravintolan erikoisuus on siis säräateria, joka sisältää lampaanlihaa, perunoita, kotikaljaa ja rieskaa. Särää kypsytetään aina vähintään 5½ tuntia ja mausteena käytetään ainoastaan suolaa. Kyseessä siis yksinkertainen, mutta varsin murea ruoka.



Särää kypsytetään kuvanmukaisessa koivuisessa puuastiassa ja ruokaa tuodaan niin kauan lisää kuin jaksetaan vain syödä. Ja alla olevassa kuvassa oikeassa yläkulmassa näkyy siis aito kunnon rieska. Täällä Joensuussa ainakin kun jotkut erehtyvät luulemaan rieskaksi sitä ohutta läpyskää. :)


Jälkiruoaksi oli tarjolla sekahedelmäsoppaa. Täyteen kyllä tuli ja en tiedä miksi ihmisen pitääkään aina syödä "koko rahan edestä", vaikkei olisi enää nälkä? Tykkäsin kyllä siitä, miten mureaa liha oli, mutta miun makuun oli ehkä vähän liian suolaista. Paikkanahan tämä oli todella kaunis ja palvelu oli ystävällistä. Eräänlaisena kulttuurikokemuksena mielestäni kokeilemisen arvoinen.



sunnuntai 14. elokuuta 2011

Karibialainen ananas



Mmm, tää oli miusta hyvvää. Tarviiko sitä oikeastaan enempiä sanoakaan? :) Reseptin löysin MTV3:n sivuilta ja alla oleva resepti on tarkoitettu kahdeksalle.

2 kypsää ananasta
1 dl sokeria
2 rkl voita
2 rkl tummaa rommia
1 vaniljatanko
1 tähtianis
1 dl appelsiinimehua
2 rkl kookoshiutaleita
hyvälaatuista vaniljajäätelöä

Leikkaa molemmat ananakset neljäksi ”veneeksi”. Leikkaa pois kova keskiosa. Leikkaa kaikkiin kahdeksaan veneeseen viiltoja.

Valmista ananasten päälle tuleva liemi. Sulata sokeri paistinpannussa yhdessä voin kera. Lisää appelsiinimehu. (Jos sokeri jähmettyy, keitä vain hetki vielä kunnes sokeri on taas liuennut.) Halkaise vaniljatanko ja raaputa siemenet liemeen sekä lisää tähtianis. Anna liemen kiehua hiljaa 5 minuuttia. Lisää rommi. Näin pitkälle jälkiruoan voi valmistella etukäteen.

Laita ananasveneet isolle uunipellille ja kaada liemi päälle. Ripottele päälle kookoshiutaleet. Paista ananaksia 250 asteisessa uunissa 10 minuuttia. Laita ananasveneet jälkiruokakulhoihin, lusikoi liemi päälle ja viimeistele vaniljajäätelöllä.

Karibialainen mangobroiler


Pääruokana karibialaisilla illallisillani oli mangobroileria, jonka ohjeen löysin Apetit-reseptisivuilta. Ruoka oli mukavan hedelmäinen ja kuumaan ilmaan sopivan kevyttä, mutta valitettavasti tuo neste ei kyllä miulla suurustunut. Parempi onni ensi kerralla? Alla oleva resepti on tarkoitettu neljälle.


4 broilerin rintafileetä
noin 100 g sipulikuutioita
2 rkl öljyä
2 tl currya
1 tl chilijauhetta
4½ dl kanalientä
1 iso kypsä mango
1 prk ananasviipaleita
½ appelsiini
2–3 rkl maissijauhoja

Leikkaa broilerin rintafileet kahteen osaan ja ruskista kevyesti pannussa. Siirrä ne hetkeksi syrjään ja kiehauta öljyisessä pannussa curry ja sipulikuutiot. Laita ainekset pataan (tai isoon paistinpannuun) ja kaada päälle kanaliemi. Mausta chilillä ja ruokalusikallisella appelsiinin kuorta. Anna hautua kannen alla noin puoli tuntia.


Suurusta liemi sekoittamalla maissijauho tilkkaan vettä ja lisäämällä se pataan. Lisää myös paloitellut ananasviipaleet sekä kuorittu ja paloiteltu mango ja appelsiini. Anna hautua vielä 10 minuuttia. Tarjoile broiler riisin kera.

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Sateenkaarimaapähkinäkeitto

Karibialaisilla illallisillani (joista lisää täällä) oli alkuruoaksi sateenkaarimaapähkinäkeittoa, joka Perunamaan blogin mukaan oli kuubalaista keittoa. Keitto oli kyllä täysin uusi kokemus kaikin puolin, mutta toisaalta ei ainakaan täysin epäonnistunut. Maku oli mukavan pähkinäinen pienellä ripauksella tulisuutta, ja keitto sopi hyvin alkuruoaksi. Itse laitoin aineksia jotakuinkin alla olevan mukaisesti.

2 sipulia
2 punaista paprikaa
6 valkosipulinkynttä
4 rkl öljyä
2 chiliä (itse käytin mietoja chilejä)
3 tomaattia

300 g maapähkinävoita
noin 1 l kanalientä

pinnalle korianteria

Paista kuutioidut sipulit, pilkotut paprika ja hienonnetut valkosipulit öljyssä kypsiksi. Poista chileistä siemenet, pilko chilit ja tomaatit sekä lisää ne pannulle ja soseuta. Paista sosetta ja maapähkinävoita 3 minuuttia sekoittaen. Lisää kanaliemi ja keitä hiljaa kannen alla 15 minuuttia. Koristele korianterilla ja tarjoa.

Demerara Rum Punch


Yhtenä päivänä sain sohvalla lojutessani ajatuksen, että järkättäis kavereiden kanssa oma versio Arvostele mun illallinen -ohjelmasta. Siitähän se ajatus sitten lähti. Mie olin vuorossa ensimmäisenä ja aiheeksi illallisille muodostui Karibia. Ilta oli täynnä karibialaista musiikkia, palmupuita (pahvista askarreltuja), mukavaa seuraa sekä hieman aarteenmetsästystäkin. Ja trooppinen lämpötilakin oli tietysti tilattu.

Alkudrinkkeinä tytskät sai Demerara Rum Punch -drinkit, joiden ohje löytyi Dan Sukkerin sivuilta. Maku oli kyllä kivan hedelmäinen ja sopivan tujakka. Ja tietysti pisteitä kerätäkseni kaiversin ananakset ontoiksi, joihin sitten tuli drinkit koristeineen. Tässäpä ohje.

4-6 lasillista

Ainekset:
1½ dl appelsiinimehua
1½ dl ananasmehua
1½ dl mangomehua
1½ dl vettä
2½ dl tummaa rommia
1/4 dl ruokokidesokeria
pari tippaa Angostura-katkeroa (löytyy Alkosta)
1 maustemitallinen raastettua muskottipähkinää (itse laitoin ihan jauhettua)

Koristeluun:
jääpaloja
1 viipaloitu banaani
1 viipaloitu appelsiini

Sekoita mehut kulhossa. Lisää vesi ja rommi. Sekoita joukkoon muskottipähkinä ja ruokokidesokeri. Lisää jääpalat ja hedelmäviipaleet. Tarjoile.