tiistai 20. joulukuuta 2011

Hyvää joulua!


Tällä viikolla kokeilin tehdä tällaisia piparkakkurasioita ensimmäistä kertaa. Kahden rasian jälkeen totesin, että ei nämä kyllä mitään massatuotantotavaraa ole ja päätin jättää homman taitavammille. :) Mutta mielestäni nämä ovat aivan ihana lahjaidea ja varmasti pienellä harjoittelulla homma kävisi jo paljon helpommin. Lisäksi rasian sisälle voi kätkeä vielä pienen yllätyksen, näissä rasioissa sisällä erilaisia suklaita.

Oikein mukavaa joulua kaikille!

Daim-muffinit


Hiekkakakun blogista löysin tämän herkullisen ohjeen. Suureksi harmiksi en löytänyt mistään Daim-rakeita, joten ostin sitten Daim-levyjä ja tein niistä rouhetta yleiskoneella. Nam nam!

Ohje 12 muffinille:
3 rkl huoneenlämpöistä leivontamargariinia
225 g (n. 2,5 dl) sokeria
2 kananmunaa
150 g maustamatonta jogurttia
5 rkl maitoa
275 g (n. 4 dl) jauhoja
1 tl ruokasoodaa tai 1½ tl leivinjauhetta
175 g Daim-rakeita

Vaahdota margariini (tai voi) ja sokeri kevyesti puuhaarukalla. Vatkaa vähitellen sekaan munat, jogurtti ja maito. Siivilöi sen jälkeen joukkoon keskenään sekoitetut jauhot ja leivinjauhe. Lisää tasaisen taikinan joukkoon suklaarakeet ja jaa taikina muffinssivuokiin. Paista 200 asteisessa uunissa noin 25 minuuttia tai kunnes muffinit ovat kohonneet ja kullanruskeita.

Kylmäsavulohi-rieskarullat


Tämän ohjeen löysin joskus aikoinaan Pakkopullan blogista. Nämä ovat tosi helppoja ja hyviä suupaloja, jotka sopivat moneen eri tilaisuuteen. Ja esimerkiksi tuorejuuston makua vaihtelemalla voi kokeilla erilaisia vaihtoehtoja.

2 Vaasan Lapin ruisrieskaa
200 g ruohosipuli-tuorejuustoa
1 prk ranskankermaa
150 g kylmäsavulohta
tilliä (itse käytin kuivattua)
salaatinlehtiä

Silppua kylmäsavulohi ja sekoita se tuorejuuston, ranskankerman ja tillin kanssa tahnaksi. Levitä täytettä rieskoille ja laita muutama salaatinlehti päälle. Rullaa rieskat ja leikkaa pieniksi suupaloiksi. Täytteen kannattaa antaa makuuntua muutama tunti ennen tarjoilua.