keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Taatelikakku


Äidin tekemää taatelikakkua on tullut syötyä erityisesti jouluisin, mutta miksei sitä voisi syödä muulloinkin. :) Ohje on muokattu tästä reseptistä ja sopii hyvin ainakin omaan n. 1,8 l kakkuvuokaan:

2,5 dl vettä
1 pkt (250 g) kivettömiä taateleita
200 g voita tai leivontamargariinia
2 kananmunaa
3 dl sokeria
0,5 dl kermaa tai maitoa
4,5 dl vehnäjauhoja
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
(korppujauhoja ja leivontamargariinia kakkuvuokaa varten)

Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka. Kiehauta vesi ja taatelit kattilassa. Jäähdytä taatelit sähkövatkaimella sekoittaen, mikä lisää kakun kuohkeutta. Lisää sulatettu margariini ja munat yksitellen ja sekoita.

Sekoita vehnäjauhojen joukkoon sooda, leivinjauhe ja vanilliinisokeri. Lisää taikinaan sokeri, neste sekä jauhoseos. Sekoita lopuksi taikina varovasti tasaiseksi. Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista 175 asteisen uunin alatasolla noin 50 minuuttia (varmista kypsyys cocktailtikulla). Anna kakun jäähtyä noin 10 minuuttia ennen kumoamista. Tarjoile mieluiten vasta seuraavana päivänä.

lauantai 14. lokakuuta 2017

Tiikerikakku




Ohje on soveltuvin noin 1,5 l kakkuvuokaan:

200 g voita      
2 dl sokeria     
2 kananmunaa                          
3 dl vehnäjauhoja                    
2 tl vanilliinisokeria                 
2 tl leivinjauhetta                     
½ dl maitoa
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
(korppujauhoja ja voita kakkuvuokaa varten)                  

Voitele ja korppujauhota vuoka. Vatkaa sokeri ja pehmeä voi. Lisää huoneenlämpöiset munat yksitellen samalla sekoittaen. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja vanilliinisokeri keskenään ja lisää taikinaan vähitellen. Lisää maito ja vatkaa taikina tasaiseksi. Ota taikinasta 1/3 osa toiseen astiaan ja sekoita siihen kaakaojauhe.

Levitä vuokaan ensin puolet vaaleasta taikinasta, sitten tumma taikina ja päälle vielä loput vaaleasta taikinasta. Painele kiertäen haarukalla taikinan läpi muutamia kertoja, jotta kerrokset raidoittuvat kauniisti. Tasoita lopuksi taikinan pinta ja vedä keskelle taikinaa vako, jolloin kakku kohoaa tasaisemmin. Paista kakkua 175 asteisen uunin 2. alimmalla tasolla noin 50 minuuttia (varmista kypsyys cocktailtikulla). Anna kakun jäähtyä noin 10 minuuttia ennen kumoamista.

torstai 12. lokakuuta 2017

Mokkapalat



Pohja:
3 kananmunaa
3 dl sokeria
150 g voita
5 dl vehnäjauhoja
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
2 dl maitoa

Kuorrute:
5 rkl kuumaa kahvia
n. 60 g voita
4,5 dl tomusokeria
2 tl vanilliinisokeria
3 rkl tummaa kaakaojauhetta

Pinnalle:
nonparelleja tai muita koristerakeita

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sulata voi ja lisää se hieman jäähtyneenä taikinaan. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää jauhoseos siivilän läpi (paakkuuntuu muuten helposti) taikinaan vuorotellen maidon kanssa samalla sekoittaen. Levitä taikina tasaisesti pellille leivinpaperin päälle ja paista 200 asteisen uunin alatasolla noin 15 minuuttia.

Kuorrutusta varten keitä kahvia, ja sulata voi kuuman kahvin sekaan. Lisää sokerit sekä kaakaojauhe. Levitä pehmeä kuorrute jäähtyneelle piirakkapohjalle. Koristele mieleiseksi ja leikkaa lopuksi paloiksi tarjoilua varten.

tiistai 10. lokakuuta 2017

Korvapuustit




Huoneenlämpöiset ainekset varmistavat, että taikina pysyy lämpimänä ja hiiva pääsee vaikuttamaan.

Taikina:
5 dl maitoa
50 g hiivaa (tai 2 pss kuivahiivaa)
1 tl suolaa
2 dl sokeria
1 tuubi kardemummaa
1 kananmuna
n. 14 dl vehnäjauhoja
100 g voita

Väliin:
100 g voisulaa
1 dl sokeria
2 rkl kanelia

Pinnalle:
1 kananmuna
raesokeria koristeluun

Lisää hiiva kädenlämpöiseen maitoon (kuivahiiva pakkauksen ohjeen mukaan). Sekoita joukkoon mausteet ja kananmuna. Lisää vehnäjauhoja vähitellen samalla vatkaten, jotta ilmaa sitoutuu taikinaan. Alusta taikina hyvin vaivaten. Lisää mikrossa lämmitetty voi alustamisen loppupuolella ja kohota taikinaa kaksinkertaiseksi lämpimässä, vedottomassa paikassa.

Vaivaa taikinasta ilmakuplat pois, ja jaa taikina kahteen osaan. Kauli ensimmäinen osa suorakaiteen muotoiseksi (n. 30 x 50 cm). Sivele pullasudilla taikinalevylle voisulaa tasaiseksi kerrokseksi ja ripottele päälle sokeria ja kanelia. Kierrä levy tiukalle rullalle ja jätä saumat alaspäin.

Leikkaa rulla 3-5 cm:n paloiksi vuorotellen vinoittain (/ \ / \). Laita palat pellille ja painele niiden keskelle peukaloilla painaumat. Kohota pullia lämpimässä paikassa ja leivo sillä aikaa toinen taikinaosa samalla tavoin. Voitele pullat munalla ja ripottele päälle raesokeria. Paista 225 asteisessa uunissa keskitasolla noin 10 minuuttia, kunnes pullat ovat saaneet kauniin kullanruskean värin.